Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajaksi Minna Holopainen

17. maaliskuuta, 2020
Minna Holopainen
Minna Holopainen

Päätoimittajien yhdistyksen (PTY) puheenjohtajaksi on valittu Suomen Tietotoimiston STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen.

Valinta tehtiin tiistaina Helsingissä yhdistyksen vuosikokouksessa, jonka järjestelyissä otettiin huomioon koronavirustilanteeseen liittyvät ohjeet.

”Tässä poikkeustilanteessa luotettavan ja riippumattoman journalismin merkitys korostuu entisestään. Suomalaisella yhteiskunnalla on hyvät edellytykset selvitä kriisistä ilman pysyviä vaurioita, kun teemme kukin tahoillamme parhaamme sen onnistumiseksi, sanoo PTY:n uusi puheenjohtaja Minna Holopainen.

Päätoimittajien yhdistys on suomalaisten uutismedioiden, uutismateriaalia julkaisevien aikakauslehtien, sähköisten medioiden ja uutistoimistojen päätoimittajien ja heidän varamiestensä ammatillinen yhdysside.

”Koronapandemian aikana Päätoimittajien yhdistys pyrkii olemaan jäsentensä apuna esimerkiksi järjestämällä etätaustatilaisuuksia aiheesta”, Holopainen kertoo.

Holopaisen edeltäjä Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajana, kuusi vuotta tehtävää hoitanut Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi jäi lämpimien kiitosten saattamana pois johtokunnasta.

PTY:n Johtokunnan jäseninä jatkavat Maaseudun Tulevaisuuden vastaava päätoimittaja Jouni Kemppainen, Yleisradion julkaisupäällikkö Petri Jauhiainen, Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimituksen päällikkö Susanna Ginman. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti, Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki ja Lapin Kansan vastaava päätoimittaja Antti Kokkonen. Yhdistyksen pääsihteerinä jatkaa päätoimittaja emeritus Antti Marttinen. PTY:n senioritoiminnan vetäjäksi valittiin jatkamaan Savon Sanomien pääkirjoitustoimittaja emeritus Hannu Virtanen.

Yhdistyksen kuluvan vuoden toimintaan ja talouteen päätettiin palata ylimääräisessä kokouksessa heti, kun pandemiatilanteen näkymät antavat siihen mahdollisuuden.