Samaan aikaan toisaalla

Etelä-Amerikka opetti toisen maailman tavoille

Mitä järkeä on lähteä Suomesta juuri hallitusneuvottelujen – ja jääkiekon MM-turnauksen loppupelien alkaessa Brasiliaan, Uruguayhin ja Argentiinaan?

Päätoimittajayhdistyksen kolmen maan pikakierros oli kuitenkin viisas valinta: oppitunti toisen maaliman tavoista ja itse asiassa erinomainen keino nähdä tarkemmin myös kotimaata.

Latinalainen Amerikka on perinteisesti ollut maanosa, jossa asiat ovat aina sekaisin: hulluja sotilasdiktaattoreita ja tolkutonta talouspolitiikkaa.

Mutta enää ei ole näin. Useat maanosan maat ovat viime vuosina menestyneet hyvin.

Brasiliassa kasvu on jatkunut vuosikymmenen; viime vuonna bruttokansantuote kasvoi 7,5 prosenttia. Ja vaikka nyt kasvun ennustetaan hidastuvan, se on oikeastaan vain helpotus, sillä nopean kasvun vuoksi talous on jo alkanut vaarallisesti ylikuumentua.

Naapurimaa Uruguay on samassa tilanteessa. Pitkään jatkuneen voimakkaan talouskasvun jälkeen kasvuvauhdin arvioidaan hidastuvan runsaaseen neljään prosenttiin. Myös Argentiina on noussut vuosituhannen alun katastrofistaan; sekin on hyötynyt raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen voimakkaasta noususta.

Brasilia on maanosan suurin ja tärkein valtio: 8,5 miljoonaa neliökilometriä ja noin 200 miljoonaa asukasta.

Maa on päässyt hyppäämään mukaan energian ja raaka-aineiden valtavaan nousuun.

Päätoimittajayhdistys näki matkallaan tästä vain pienen siivun. Vierailimme Sao Paulossa, joka on näköalapaikka muun muassa Brasilian nopeasti kasvaneeseen metsäteollisuuteen.

Brasilian metsäteollisuuden ydin on eukalyptus-puu, joka Brasiliassa kasvaa hakkuumittaan jopa kuudessa vuodessa.

Eukalyptus ei ole maassa, eikä koko mantereella, alkuperäinen puulaji, vaan Australiasta peräisin olevaa kovaa puulajia ryhdyttiin istuttamaan Brasiliaan1800-luvun loppupuolella, kun havaittiin, että siitä sai hyviä ratapölkkyjä ja polttoainetta höyryvetureihin.

Vasta sata vuotta myöhemmin ryhdyttiin tosissaan tutkimaan eukalyptuksen käyttömahdollisuuksia sellunvalmistuksessa. 1970-luvulla Amazonin alueelle rakennetussa suuressa sellutehtaassa oli jo mukana suomalaisia metsäasiantuntijoita.

Nyt Stora Enso on osakkaana isossa Veracell-sellutehtaassa ja yhtiön toisen suuren sellutehtaan rakennustyöt alkoivat päätoimittajayhdistyksen matkan aikoihin Uruguayssa.

Uruguay on loikannut samaan raaka-ainejunaan Brasilian kanssa. Myös Uruguayssa on nopeaan tahtiin istutettu eukalyptusmetsiköitä, tai puupeltoja. Siellä toimii jo UPM:n suuri sellutehdas ja Stora Enson osakkuustehdas valmistuu parin vuoden päästä.

Uruguay on myös muuttanut maataloustuotantoaan palvelemaan globaaleja raaka-ainevirtoja. Soijan viljely valtaa alaa, ja valtaosa siitä menee Kiinaan eläinten rehuksi.

Myös Argentiina hyötyy Kiina-ilmiöstä; sielläkin panostetaan rajusti muun muassa soijan viljelyyn.

Mutta yksi tärkeä ero Argentiinalla on naapurimaihinsa Brasiliaan ja Uruguayhin. Argentiina ei ole saanut houkuteltua suuria ulkomaisia investointeja Brasilian ja Uruguayn tapaan. Siinä saattaa olla yksi taustatekijä Argentiinan ja Uruguayn väliseen kiistaan maiden rajalla sijaitsevasta suomalaisesta sellutehtaasta.

Ulkomaiset yhtiöt eivät sijoita Argentiinaan, koska se koetaan epävarmaksi. Maa jätti kymmenen vuotta sitten osan veloistaan maksamatta, ja vaikka sen jälkeen Argentiinassakin on talouskasvu ollut vahvaa ja maan valuuttavaranto on kasvanut suureksi, edelleenkin maa maksaa ankaraa hintaa sitoumustensa laiminlyönnistä: ulkomailta on yhä vaikea saada luottoa ja kotimaiset pankit eivät pysty riittävästi yrityksiä luotottamaan, koska ihmiset pelkäävät yhä pitää rahojaan pankeissa.

Toinen Argentiinan ongelma ulkomaisten sijoittajien silmissä on maan poliittinen järjestelmä, jossa valtaa käyttää peronisti- liike. Se on poliittinen voima, jolla on monta päätä ja mieltä, ja siksi sen ymmärtäminen ulkomailla on niin vaikeata. Peronistinen tapa hallita – joka muistuttaa jollain etäisellä tavalla Kekkosen aikaa – on kansan parissa suosittu, mutta hinta on kova: inflaatioprosentti on noin 25, kun se kahdessa naapurimaassa on vain murto-osa siitä.

Suomen kannalta ehkä kiintoisin maa kolmikosta on Uruguay, koska se on vähän kuin Suomi: pieni, isompien naapureiden välissä, vähän unohdettu ja syrjäinen, ja ihmiset ovat vakavia.

Uruguayn opetuksia ovat, että taloudellisen kasvun kelkasta putoaa nopeasti ja muiden kiinni ottaminen sen jälkeen on raskasta, ellei lähes mahdotonta.

Toinen opetus on, että politiikan pitää olla johdonmukaista ja pitkäjänteistä. Pitää olla kansallinen tavoite, johon laajasti sitoudutaan.

1920-luvulla Uruguay oli kansainvälinen esimerkkimaa, koska siellä oli muun muassa toteutettu edistyksellinen työlainsäädäntö. Skandinaavien hyvinvointivaltion isä, Ruotsin pitkäaikainen pääministeri Per Albin Hansson muun muassa piti Uruguayta esikuvanaan.

Maa ei kuitenkaan pysynyt mukana toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä kilpailussa – kuten eivät muutkaan mantereen maat. Ja nyt on edessä uusi yritys.

Metsäteollisuuden osalta ensimmäiset askeleet otettiin vuonna 1987, kun maahan säädettiin metsälaki. Tuolloin luotiin säännöt eukalyptus-puupelloille, ja sen jälkeen alan osaamista on järjestelmällisesti kehitetty.

Uruguayssa, kuten myös Brasiliassa ja Argentiinassa – on vallassa vasemmisto-keskustalainen hallinto, ja se toteuttaa talouspolitiikkaa, jolla yritetään houkutella ulkomaisia investointeja. Tästä politiikasta tuntuu Uruguayssa olevan laaja yksimielisyys.

Suomalaisten metsäyhtiöiden ohella isoa investointia harkitsee muun muassa intialainen kaivosyhtiö.

Ja kolmannen opetuksen mekin olemme kantapään kautta saaneet. Sen voi puhkea sanoiksi vaikka, että ”ei tehdä nyt tästä numeroo”.

Argentiinan kanssa käyty riita rajajoella sijaitsevasta Fray Bentosin sellutehtaasta oli pienelle Uruguaylle raskas kokemus, mutta asiallinen voitto kiistassa on vahvistanut maan itsetuntoa ja asemaa. Uruguay on nyt entistä uskottavampi investointikohde.

Tapasimme Uruguayn ulkoministerin Luis Armagdon, joka kertoi, että maailmalla kuultaisiin nyt mielellään kokemuksistaan ja heidän neuvojaan.

”Mutta me olemme varovaisia. Sanomme vain, että meillä menee ihan hyvin, kiitos kysysmästä.”

PTY:n journalistipalkinto MTV3:n 45 minuuttia ohjelmalle

Päätoimittajien yhdistyksen johtokunta on päättänyt myöntää 3-4 vuoden välein jaettavan journalistipalkintonsa MTV3:n 45 minuuttia – ohjelmalle. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

– Olemme tehneet selkeän muutoksen tai poikkeuksen aiempiin käytäntöihimme.
Journalistipalkinnon on tähän asti saanut työssään ansioitunut päätoimittaja. Sen ovat viitenä aiempana kertana saaneet Aimo Kairamo 1996, Yrjö Rautio 1998, Terttu Häkkinen 2001, Erkki Teikari 2003 ja viimeksi Vesa-Pekka Koljonen vuonna 2006, sanoo PTY:n puheenjohtaja Heikki Hakala.

– Vuoden vaihteessa pohdimme ensimmäisen kerran ehdokkaita tämänkertaisen palkinnon saajaksi. MTV3:n 45 minuuttia nousi jo silloin esiin. Ohjelman toimitus tekee tasaisesti kunnianhimoista, pitkäjänteistä journalistista työtä. Sisältö on tarkoin mietittyä. Kovimmatkin paljastukset ovat kestäneet kriittisen tarkastelun. Tietojen paikkansapitävyys on varmistettu ennen uutisen julkaisemista. Faktat ovat aina olleet tärkeämpiä kuin asenteet, Hakala ynnää palkinnon saajan ansioita.

MTV3:n 45 minuuttia- ohjelmassa tehtyjen paljastusten seurauksena yhteisöt ja yritykset ovat joutuneet tarkastelemaan toimintaansa aivan uudella tavalla.

– Tästä esimerkkinä on SPR:n veripalvelu, joka on joutunut vaihtamaan 45 minuuttia- ohjelman juttujen vuoksi hallintoaan. Suuri kuljetusyritys on joutunut muuttamaan palkkapolitiikkaansa ohjelman tutkivan journalismin jäljiltä. Tällaisia esimerkkejä on paljon, Hakala muistuttaa.
Päätoimittajien yhdistys täyttää tänä vuonna 40 vuotta, ja journalistipalkinto on osa juhlintaa

Lisätietoja Heikki.hakala@ess.fi tai . 0447360401

Päätoimittajan muuttuva rooli

Päätoimittajan rooli on mediamurroksen myötä voimakkaassa muutoksessa. Aiemmin selkeästi välineeseen, useinmiten paperille painettuun lehteen, tai sähköisissä välineissä ohjelmaan. Mediamaailman sirpaloutumisen myötä päätoimittajavastuun rajat ovat hämärtyneet. Nyt joudumme kantamaan vastuun myös sellaisista sisällöistä, joiden olemassaolosta, valvonnasta puhumattakaan, meillä ei saa olla käytännössä lainkaan tietoa. Vuonna 2004 voimaan astunut uusi julkisuuslaki saatiin viime hetkellä. Se muutti päätoimittajavastuun vastaamaan länsimaista oikeuskäytäntöä, jonka mukaan henkilö on aina syytön, elle häntä voida syylliseksi todistaa. Näin myös päätoimittajien kohdalla aikaisemmin voimassa ollut käänteinen todistustaakka saatiin oikaistua. Nykyisessä mediatodellisuudessa käänteinen todistustaakka olisi mahdoton.

Mediamaailman muutos on tehnyt jokaiselle helpoksi saattaa asiansa ja mielipiteensä julkisuuteen. Tätä parantunutta mahdollisuutta kansalaiskeskusteluun on tervehdittävä ilolla. Uudet tekniset mahdollisuudet ovat paljastaneet, että ihmiset ovat halukkaita esittämään asioistaan mielipiteitä. Hiljaisuus johtui siitä, ettei helppoa mahdollisuutta mielipiteen ilmaisemiselle ollut olemassa.

Tervehdin vilkasta kansalaiskeskustelua ilolla. Ei voine olla niin, että laaja, vilkas kansalaiskeskustelu olisi uhka. Tätä oikeutta yrittävät väärinkäyttää ne, jotka haluavat pilkata kansalaisyhteiskuntaa ja ryhtyvät kertomaan mielestään oikeutetusti mielipiteitä, jotka ovat luonteeltaan niin rajuja ja räikeitä, että niiden esittäminen on haluttu kieltää lailla. Sananvapaudella on, ja pitääkin olla, rajansa. Jos näiden mielipiteiden esittämisen uhka saa meidät epäilemään kansalaiskeskustelua, ojennumme tämän tahallaan lakia rikkovan joukon mielen mukaisesti. Siihen emme saa alistua. Sen vuoksi meidän on parhaan kykymme mukaan pyrittävä huolehtimaan siitä, että vapaa kansalaiskeskustelu pääsee toteutumaan, mutta kykenemme riittävällä valvonnalla huolehtimaan, ettei se loisku yli äyräittensä. Se on parasta demokratian puolustamista.

Heikki hakala
Päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja